Työelämän digi- ja vuorovaikutustaidot urapolun rakentamisessa

DigiUra-hanke on Lapin ammattikorkeakoulun ja Lapin yliopiston yhteistyössä vuosina 2021-2023 toteutettu Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittama hanke.

 

 

TAVOITTEET:

Työelämä vaatii toimijoilta monipuolista, uudenlaista osaamista, niin digitaalisten ja mediataitojen, viestintä- ja vuorovaikutustaitojen kuin ongelmanratkaisu- ja asiakastaitojenkin osalta. Hankkeen päätavoite on sisällyttää geneerisiä työelämätaitoja osaksi korkeakoulutusta. Hankkeessa vahvistetaan opiskelijoiden ja opetus- ja ohjaushenkilökunnan digitaalista osaamista, mediataitojen sekä viestintä- ja vuorovaikutustaitojen oppimista. Näillä toimilla edesautetaan tulevien työntekijöiden ura- ja työllistymismahdollisuuksia. Oman alan osaamisen lisäksi geneeriset taidot ja niiden tunnistaminen nousevat uraseuranta -kyselyiden mukaan esille työllistymisestä voimakkaasti edistävänä tekijänä. 

Hankkeen varsinaiset kohderyhmät ovat yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijat sekä ohjaus- ja opetushenkilökunta Lapin korkeakouluista. Välillisesti hanke hyödyttää työelämän edustajia.

Hankkeessa selvitettiin, mitkä ovat olennaisia työelämätaitoja valmistuvalla työntekijällä työnantajien ja tulevaisuuteen suuntautuneen työelämätutkimuksen näkökulmasta. Digitaalisissa ympäristöissä tapahtuva vuorovaikutus sekä media- ja viestintätaidot ovat sellaisia perustaitoja, jotka ovat tärkeitä opiskelijoiden valmistumisen jälkeisessä työllistymisessä ja työelämässä menestymisessä.

 Hankkeessa on kehitetty käytänteitä opiskelijoiden yksilöllisten ja osaamista lisäävien opintopolkujen rakentamiseksi. Tärkeää on tunnistaa ja tunnustaa paremmin opiskelijoiden monipuolisesti eri ympäristöissä opintojen aikana tai ennen opintoja hankkimaa työelämälähtöistä osaamista, sekä liittää tämän sen tunnistamis- ja tunnustamisprosessi työelämäprojektina luonnolliseksi osaksi tutkintorakenteita.

Hankkeessa laaditaan ja vakiinnutetaan Worklife Coach -valmennus ja -ympäristö, jossa työelämäedustajat ja opiskelijat voivat kohdata, verkostoitua ja keskustella työelämästä myös yli perinteisten toimialarajojen.

TYÖPAKETIT

TP1: Laaditaan selvitys geneerisistä työelämätaidoista, Covid-19 pandemian vaikutuksista valmistuvien työelämä- ja vuorovaikutustaitohin sekä kartoitetaan jo olemassa olevaa vuorovaikutukseen ja digitalisaatioon liittyvää opetusta tutkinnoissa.

TP2: Visioidaan ulkopuolisten ja omien asiantuntijoiden kanssa tulevaisuuden työelämän tarpeita, menetelmiä ja monialaisia ympäristöjä. Visioinnin ja selvityksen pohjalta suunnitellaan ja toteutetaan opiskelijoille sekä opetus- ja ohjaushenkilöstölle monipuolisissa digitaalisissa ympäristöissä tehtäviä pilottikoulutuksia.

TP3: Projektoidaan työelämäkokemusta ja työelämähankkeita sekä sisällytetään työelämäprojekti -osaamissisältöjä opintosuunnitelmiin.

TP4: Kehitetään ja toteutetaan työelämän kanssa tiiviissä yhteistyössä tehtävä Worklife coach -valmennus sekä luodaan ja vakiinnutetaan digitaalinen kohtaamisareena tai -ympäristö, jossa vastikään valmistuneet ja pian valmistuvat voivat verkostoitua, kohdata ja keskustella työelämästä työnantajien ja vertaisten kanssa. Kohtaamisareena mahdollistaa myös keskenään epätyypillisten alojen keskinäiset työelämäkohtaamiset digitaalisissa ympäristöissä.

TULOKSET

Hankkeen tuloksina ovat:

  1. Valmistuneiden paremmat geneeriset työelämätaidot.
  2. Jaettu tieto työelämän tarpeista työntekijöille.
  3. Opiskelijoiden parempi ymmärrys työelämässä menestymiseen vaadittavista yleisistä vuorovaikutus- ja digitaalisista taidoista.
  4. Valmistuvien osaaminen on työelämärelevanttia ja työllistymistä edistävää.
  5. Valmistuvat työllistyvät laadukkaammin jo valmistuttuaan.
  6. Valmistuvat kokevat Lapin parempana mahdollisuutena työllistyä, sillä heillä on oman paremman osaamisen myötä mahdollisuus työllistyä haluamiinsa työtehtäviin.
  7. Kohtaamisareenat luovat työelämäverkostoja jo opiskeluaikana.
  8. Opetus- ja ohjaushenkilökunnan osaamisen tunnistamisen taidot lisääntyvät.
  9. Ohjaus- ja opetustyössä vahvistetaan substanssiosaamisen opetuksen rinnalla myös geneeristen työelämätaitojen lisäämistä.

Hanketta rahoittaa Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Hankkeen kokonaisbudjetti on 312 122 €, josta EU:n ja valtion rahoituksen osuus on 249 700 €.

 

WORKLIFE COACH -VERKKOSIVUT

Worklife Coach -sivuston sisältöjä ja materiaaleja ovat suunnitelleet ja toteuttaneet DigiUra -hankkeen asiantuntijat:

Tiia Ahola, tuntiopettaja, opinto-ohjaaja Lapin AMK
Elisa Hartikainen, asiantuntija, projektipäällikkö (2022) Lapin AMK
Eeva Helameri, asiantuntija Lapin AMK
Anna-Sofia Konttaniemi, tuntiopettaja Lapin AMK
Kaisa Pyykkönen, tuntiopettaja, projektipäällikkö (2023) Lapin AMK
Laura Ylinampa, asiantuntija, projektipäällikkö (2021-2022) Lpain AMK

Elina Kreus, puheviestinnän yliopisto-opettaja Lapin yliopisto
Krista Kohtakangas, tutkijatohtori, asiantuntija Lapin yliopisto
Karoliina Laxström, yliopistonlehtori Lapin yliopisto
Satu Peteri, kehittämispäällikkö Lapin yliopisto

Anna palautetta Worklife Coach -sivuston sisällöistä!

lucworklifecoach.fi