Kaikkien rahoittajien logot
Tutkintovienti kuvituskuva

VUOROVAIKUTUSOSAAMINEN 1:

OPISKELIJAN YKSILÖLLINEN KOHTAAMINEN

Arvostava kohtaaminen on ennen kaikkea yksilön kunnioittamista sellaisena kuin hän on. Esimerkiksi ohjaukselle asetetut tavoitteet eivät toteudu ilman kohtaamista, jossa osapuolet voivat tuoda esille omia näkemyksiään ja kuulla vastaavasti toisen ajatuksia. 

Jännittäminen on tapa kokea vuorovaikutustilanteita. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että kolmannes korkeakouluopiskelijoista kokee häiritsevää jännitystä erityisesti esiintymisen tilanteissa. Opettaja tai ohjaaja voi omalla toiminnallaan huomioida ja helpottaa opiskelijan jännittämistä.

PODCAST

VIDEO

LINKKEJÄ

KITEYTYKSET WORKLIFE COACHILLE

JÄNNITTÄMISEN KOHTAAMINEN

DigiUralla Podcastissa puheviestinnän yliopisto-opettaja Elina Kreus kertoo jännittämisestä ilmiönä. Podcastissa pohditaan opettajan suhtautumista sekä opiskelijan että opettajan omaan jännittämiseen. Mukana on myös opiskelijoiden ajatuksia siitä, kuinka opettaja voi omalla toiminnallaan helpottaa opiskelijan jännittämistä.   

Kuuntele podcast, kesto 12 minuuttia 20 sekuntia 
Lue podcast tekstinä (avautuu uuteen välilehteen)

KUUNTELEMINEN JA KYSYMINEN OHJAUKSESSA

Videolla keskitytään ohjaustyön vuorovaikutukseen erityisesti kuuntelemisen ja kysymisen näkökulmasta. Miten kuuntelemiseen ja ohjaukseen voidaan orientoitua? Entä minkälaisia esteitä kuuntelemiselle voi olla? Videolla käydään läpi myös empaattisaktiivinen jäsennys kuuntelemisen taidoista sekä huomioidaan verkkovälitteisen ohjauksen erityispiirteitä.   

Asiantuntijana Elina Kreus.   

Katso video (avautuu uuteen välilehteen)
K
esto 32 minuuttia ja 21 sekuntia 

LINKKEJÄ

Jännittäminen

Jännittäminen osana elämää – opiskelijaopas on tarkoitettu opiskelijoille ja nuorille aikuisille, jotka kärsivät jännittämisongelmasta. Sitä voi käyttää itsekseen lukien ja pohtien tai jännittäjäryhmän oheismateriaalina. Opas on hyvä tietopaketti myös opettajille ja muille opiskelijoita ohjaaville, jotka väistämättä – tieten tai tietämättään – kohtaavat jännityksestä kärsiviä opiskelijoita. 

Tervetuloa sosiaalisen jännittämisen omahoito-ohjelmaan! | Mielenterveystalo.fi Omahoito-ohjelma on tarkoitettu kaikille, jotka kaipaavat muutosta sosiaalisten tilanteiden jännittämiseen. Ohjelmaa voi käyttää muun hoidon ohella tai itsenäisesti. Ohjelma tarjoaa tietoa, työkaluja ja eväitä jatkoon.  

Korkeakouluopiskelijoiden jännittämiskokemusten yhteys opiskelukykyyn – pdf (journal.fi) Artikkelissa tarkastellaan suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden opiskelutilanteissa kokeman sosiaalisen jännittämisen yleisyyttä ja yhteyksiä opiskelijan opiskelukykyyn sekä fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin osatekijöihin. 

Kuunteleminen ja kohtaaminen

Välikoski, T.-R. 2015. Kuuntelemisen taito. Artikkelissa käydään läpi kuunteluosaamisen hyötyjä, sekä muun muassa sitä, miten kuunteluosaamista mitataan.   

Blogiteksti: ”VIHREÄÄ VALOA KUUNTELEMISELLE” – Prologos Blogissa esitellään seitsemän kohdan lista kuunteluosaamisen parantamiseen.  

Kohtaamisosaaminen Jyväskylän ammattikorkeakoulun materiaali kohtaamisosaamisesta. Kohtaamisosaamisen kulmakiviä ovat hyvä yhteistyö ja vuorovaikutus ohjattavan kanssa, opiskelijan arvostaminen, aito läsnäolo ja eteenpäin suuntaaminen. Ammatillisuutta ei tule unohtaa ja myös omat rajat on tarpeellista tunnistaa.   

Blogiteksti: Kohtaamisen kulmakivet opinto-ohjauksessa: kohtaa, kuuntele ja kunnioita Miten onnistua kohtaamaan opiskelija asiantuntevasti mutta empaattisesti?  

KITEYTYKSET WORKLIFE COACHILLE

Tietyt vuorovaikutustaidot korostuvat ohjaustilanteissa, jotka worklife coachin on hyvä huomioida:

  • Kysymisen ja kuuntelemisen taidot    
  • Luottamuksen rakentuminen    
  • Tietoa jännittämisestä ilmiönä